Kangasniemen kylät

Valitse kylä:

Tervetuloa sivuillemme!

Synsiö

Seurojentalon alapihalla oleva grillikatos

Synsiön kyläkeskus sijaitsee 14 km Kangasniemen kirkonkylästä luoteeseen valtatie 13:sta varressa. Mikkeliin on matkaa 63 km ja Jyväskylään 51 km.

Synsiön kyläseuran alue käsittää Synsiön ja Hyyrylän kylät ja osin myös Oralan, Pöyhön, Seppälän, Salmenkylän ja Tiiholan kylien alueita.
Suuri Synsiön järvi antaa kylälle ja sen harrastustoiminnalle oman leimansa. Kunnan omistama leirikeskus on kesäisin vilkkaassa käytössä ja talvisin leirikeskuksen rantaa ja parkkialuetta käytetään useiden pilkkikisojen pitopaikkana.

Synsiön Seudun kyläseura

Juhlavalmistelut menossa

Synsiön Seudun kyläseuran nimellä toiminta aloitettiin v. 1992, jolloin jo yli 60 vuotta toimineet Synsiön maamiesseura ja Synsiön maa- ja kotitalousnaiset sekä Hyyrylän paikallisosastot sulautuivat yhdeksi seuraksi.
Vaikka asukasmäärä on pudonnut ja palvelurakenne muuttunut, kyläseuran alueella asuu virkeää maa- ja metsätaloutta ja pienyritystoimintaa harjoittavaa väkeä. Osa Synsiön asukkaista käy töissä kirkonkylällä liike-elämän ja teollisuuden parissa.

Kylän toiminta

Seurojen talo

Koulun menetyksen jälkeen kylän toiminnot keskittyivät 1950–luvulla rakennetulle kyläseuran talolle. Seurantalo on peruskorjattu vuonna 2001. Siellä pidetään perhejuhlia, kokouksia ja taloa vuokrataan mielellään myös ulkopuolisille häiden ym. tilaisuuksien pitopaikaksi.
Kyläseuran toimesta tehtiin myös Rutakosken tien varresta lähtevä Sinivuoren retkipolku. Viisi kilometriä pitkä polku nousee 223 metriä korkean Sinivuoren laelle, jonne rakennetussa kodassa voi halutessaan vaikka yöpyä.
Synsiön rannalle leirikeskuksen ja venevalkaman viereen saatiin kyläläisille yhteinen uima-virkistysalue, johon rakennettiin paikoitusalue, laituri, pukukopit ja niiden jatkoksi grillikatos.
Seurojentalolla järjestetään talvisin kansalaisopiston kursseja. Jo vuosien ajan on kokoontunut naisten ja miesten yhteinen jumppa, joka on ollutkin suosittu eri-ikäisille ja –tasoisille sopivan ohjelman ja tietenkin loistavan ohjaajan johdosta. Monen vuoden ajan Synsiöllä on myös maalattu posliinia. Loistavia kättentöiden jälkiä on saatu ihailla vuosittain näyttelyissä.

Tiiholan tupa

Tiiholan tupa

Retkikotaverkostoa täydentämään rakennettiin vuonna 2007 kyläseuran alueen eteläosaan, Tiiholantien ja Metäsnie- mentien risteykseen kota. Kodan rakentamisen suoritti Synsiön metsästysseura ja se sai työnimekseen "Tiiholan tupa". Kota on kaikkien kyläläisten ja retkeilijöiden vapaasti käytettävissä.


Synsiön kyläsivusto. Copyright by MyNoste 2008


5.6.2008

Synsiön kyläsivusto avattu!